Tekstit

Näytetään tunnisteella puutaloalueet merkityt tekstit.

Hankkeen kuulumiset – verkkonäyttely tulossa!

Kuva
Vapusta on vierähtänyt tovi ja kesä on vihdoinkin alkanut. Vanha Rauma alkaa olla kauneimmillaan kesäisessä asussaan, pihat ovat vehreitä ja värikkäitä. Ihmisiäkin on alkanut näkyä kaduilla ja toreilla pitkän hiljaisen kevään jälkeen. Mukavaa nähdä taas Vanhan Rauman elävän ja palaavan takaisin normaalimpaan arkeen. Kuva: Noora Jokinen, Rauman museo Kuva: Noora Jokinen, Rauman museo Kuva: Noora Jokinen, Rauman museo Hankkeessa elellään tällä hetkellä pientä suvantovaihetta. Aineistonkeruu on saatu pääosin suoritettua kyselyiden avulla ja ihan mukavasti sitä saatiinkin. Raumalla paikannimet oli suosituin aihe mutta lapsuusmuistoja ja tunteiden paikkojakin jaettiin mukavasti. Parasta onkin ollut lukea raumalaisten muistoja ja kokemuksia vuosien varrelta aina nykypäivään asti. Lämmin kiitos niistä kaikista. Kaikki kolme Rauman kyselyä ovat edelleen avoinna, jos haluaa vielä käydä tallettamassa muistojaan museon kokoelmiin. Linkit kyselyihin ovat tekstin lopussa. Myös Uudessakaupu...

Tunteiden paikat Vanhassa Raumassa

Kuva
Tunteet ohjaavat ihmistä ja auttavat järjen ohella meitä tekemään valintoja ja päätöksiä. Tunteet ovat tärkeä osa ihmisen toiminnan perustaa, eivätkä pelkän järjen varassa tehdyt päätökset ole aina kestäviä. Järki onkin evoluutiossa tunteita myöhäisempi tulokas ja sen vaikutusvalta tunteisiin on rajallinen. Järki ja tunteet toimivat ihmisessä suurin piirtein rintarinnan, mutta väkipakolla järki ei voi muuttaa tunteita, vaan ennemminkin toisin päin. Joenvarsi ''Kirstin'' kohdalta 1990. Kuva: Juhani Korvenoja, Rauman museon kokoelmat Niin sanottuina perustunteina pidetään kuutta tunnetta mielihyvää, surua, inhoa, vihaisuutta, pelkoa ja hämmästystä. Vaikka tutkijat ovatkin erimielisiä siitä, mitkä tunteet ovat ns. perustunteita ja miten ne muokkautuvat ihmisen yksilönkehityksen aikana, näitä kuutta tunnetta pidetään kuitenkin varsin laajalti perusteltuina. Jokaiselle näistä kuudesta tunteesta on muovautunut oma tehtävänsä maailmassa selviytymisessä. Mielihyvän tarko...

Paikannimet talteen!

Kuva
Nyt on aika alkaa tallettaa paikannimistöä Raumalta. Käy osoitteessa app.maptionnaire.com/fi/7497 laittamassa karttaan oma paikkasi ja sen nimi. Paikka ja paikannimi voivat olla yleisesti tunnettuja ja tiedettyjä tai sitten ihan sinun omasi ja omakeksimäsi. Jos sinulla on nimelle tai paikalle jokin tarina tai siihen liittyy jokin muisto jaa se meille! Aineisto tallentuu museon kulttuuriperintötietopankkina toimivaan Maptionnaire-karttapalveluun ja sieltä edelleen museon kokoelmiin. Sans se meill ja nyt yhdessä tallettamaan! Kirjoittaja: Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo  

Paikannimet kulttuuriperintönä

Kuva
Paikannimet ovat tärkeää aineetonta kulttuuriperintöä. Vanhat paikannimet kertovat alueen historiasta ja menneisyydestä. Paikannimissä näkyy usein myös alueen geologia ja biologia, kun nimeen on yhdistynyt esimerkiksi sanoja, järvi, vuori ja ranta. Monissa nimissä näkyy usein myös alueen asutushistoria, kulttuuri, ihmisten aikaansaannokset ja tapahtumat. Paikannimet ovat myös osa kansanperinnettä. Ne kertovat, mitkä paikat ovat aikojen kuluessa olleet ihmisten mielestä nimeämisen arvoisia ja merkityksellisiä kohteita. Nimet syntyvät ihmisten, kielen ja ympäristön vuorovaikutuksessa, ne luovat mielikuvia paikasta, sitovat paikkaan tunteita ja rakentavat paikan identiteettiä. Rauman merikolun tornista kuvattu näkymä kohti Rauman keskustaa, nykyistä Vanhaa Raumaa. Nykyisen Kalliokadun varrella olevaa korttelia on kutsuttu Susikortteliksi, jonka vanhimmat talot ovat valmistuneet 1907-1908. Kuva: Rauman museon kokoelmat Paikannimien tärkein tehtävä on yksilöidä kohde. Nimen avulla...

Uusi vuosi(kymmen), uudet aiheet?

Kuva
Hankeen uusi vuosi on lähtenyt mainiosti käyntiin. Uuden vuosikymmen alku tuntuu merkittävältä. Mitä kaikkea seuraavassa kymmenessä vuodessa tuleekaan tapahtumaan. Kaksi edellistä vuosikymmentä toivat lyhyessä ajassa paljon uusia asioita ja yhteiskunnan muutoksia. Yhtenä älypuhelimet, some sekä digitalisaatio. Tämä kaikki uusi ja uudenlainen tieto sekä uudenlaiset alustat, joihin tieto tallentuu, luovat haasteita myös museoalalle ja museoiden tallennukselle. Millaista on tämän uuden vuosikymmenen kulttuuriperintö ja mihin ja miten se tallennetaan? Hankkeessa aloitettiin vuonna 2019 keräämään lapsuusmuistoja Vanhasta Raumasta. Tätä aineistoa otetaan vastaan edelleen, jos sitä tarjotaan mutta tulevana keväänä mukaan tulee myös uusia aiheita, joita museo haluaa tallentaa kokoelmiinsa. Naolin portailla vuonna 1975. Kuva: Rauman museon kokoelmat Ensimmäisenä uuden vuoden tallennusaiheena ovat paikannimet. Haluamme museolla saada tietoja ehkä jo unohdetuista paikannimistä tai ...

Vanha Rauma, osa II: Suojelu

Kuva
Vanha Rauma on pullollaan historiaa, se on jo selvää. Vanhan Rauman kaduilla kävellessä, voi uppoutua menneeseen ja kuvitella kuulevansa hevosen kavioiden kopinan mukulakivillä. Vanhan Rauman sokkeloiset kadut pitävät sisällään monia tarinoita. Kadulle päin suljetut pihat herättävät kävijän uteliaisuuden, josko jostain portin tai aidan raosta voisi vähän kurkistaa. Talot ja kadut ovat nähneet paljon. Erilaisia aikoja, erilaisia ihmisiä, erilaisia kohtaloita. Ne ovat nähneet, miten maailma ja kaupunki niiden ympärillä muuttuu ja kasvaa, hiljaisina ne seuraavat taustalla. Vuodesta toiseen.   Vanhan Rauman talojen ulkoasut ovat pääosin peräisin 1890-luvulta. Ajalta, jolloin Raumalla oli yksi suurimmista purjelaivastoista maassamme. Kaupungissa elettiin purjelaivojen kulta-aikaa, jolloin kaupungin laivanvarustajat vaurastuivat harjoittamallaan purjelaivamerenkululla ja kauppapurjehduksella. Kaupungissa oli useita mahtavia laivanvarustajia sekä paljon taitavavia, kuuluisiakin meri...

Ensimmäiset työpajat – Lapsuus Vanhassa Raumassa ja Uudessakaupungissa

Kuva
Tällä viikolla keskiviikkona 6.11. järjestetään hankkeen ensimmäinen työpaja ja sen teemana on lapsuus. Työpajan pitopaikka on Rauman museon Marela (Kauppakatu 24) ja työpajan yhteydessä on mahdollista tutustua veloituksetta myös museon näyttelyyn. Työpaja alkaa kello 18.00 ja päättyy viimeistään klo 20.00. Tarjolla on kahvia, mehua ja pientä purtavaa. Millaista on ollut viettää lapsuutta Vanhassa Raumassa? Missä leikittiin tai missä kulkivat parhaat reitit alueella? Entä minkälaista lapsiperheen elämä on alueella nykyään. Mitkä ovat lasten suosikkipaikat tai missä isovanhemmat ja lapsenlapset käyvät? Tule kertomaan niistä meille! Kuva: Rauman museon kokoelmat Työpajassa on tarkoituksena kokoontua yhteen alueen asukkaiden kanssa muistelemaan lapsuutta Vanhan Rauman alueella, pohtimaan millaista nykylapsiperheiden arki alueella on ja tallettamaan tietoja ja muistoja tulevaan kulttuuriperintötietopankkiin. Työpajassa opastetaan tiedonkeräyssovelluksen käyttöä, jota jokainen ...

Asukaskyselyn infokirje Vanhan Rauman asukkaille on jaettu!

Kuva
Tämän viikon maanantaina Vanhan Rauman pihoilla ja kujilla pyöri pieni joukko museolaisia testaamassa, millaista olisi olla postinjakaja Vanhan Rauman alueella. Sokkeloisista kaduista, eriskummallisista porteista ja postilaatikoista selvittiin ja kysely on, mitä todennäköisimmin, saatu jaettua suurimpaan osaan asunnoista. Asukkaat ovat varmasti saaneet pienet naurut ikkunasta seurattuaan tätä museolaisten tutkimusretkeä alueella. Oli todella mielenkiintoista seikkailla pihoilla ja kujilla ja päästä kurkistamaan aidattujen pihojen porteista sisään. Siinä sai kerralla aimo annoksen historiaa imaistua itseensä. Hienoa oli myös kokea se ahaa-elämys, kun tajusi vihdoin erilaisten vanhojen porttien avausmekanismin. Se jos jokin oli voitto tällaiselle nykytekniikan ihmiselle! Lisäksi Suomen syksy tarjosi kyllä parastaan auringon ja lämpimän sään merkeissä. Aina välillä tekee hyvää poistua tietokoneen ja työpöydän äärestä ulos aistimaan Vanhan Rauman tunnelmaa. Ja tulihan siinä askelmittarii...

Vanha Rauma, osa I: Historiaa

Kuva
Vanha Rauma on nykyään osa kaupungin kokonaisuutta. Keskellä kaupunkia sijaitseva Vanhan Rauman puutaloalue on Rauman kaupungin vanhin osa. Kaupunki on ajan saatossa kasvanut ja levinnyt Vanhan Rauman ympärille. Vanha Rauma oli käytännössä koko kaupunki aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Rauman alue koostuu jo keskiajalla tunnetusta Rauman kauppapaikasta ja siihen 1600-luvulla liitetyistä kortteleista. Keskiaikaisesta Raumasta tai sen rakennustavasta ei ole säilynyt tietoja. Keskiajasta on kuitenkin todisteena vielä tänäkin päivänä 1300-luvun lopulla rakennetun Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot sekä 1400-luvun alkupuolella valmistunut Pyhän Ristin kirkko. Rauman asemakaavasta on yhä hahmotettavissa keskiaikaisia piirteitä, jossa kaupunki rakentuu yhden pääkadun varteen. Vanhassa Raumassa tämä katu on nykyinen Kauppakatu. Vanhimman kaupunkiasutuksen on arveltu olleen Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja Kalatorin tienoilla, jossa rantaviiva kulki vielä 1300-luvulla. Rauman Kalatori 1...

Uudenkaupungin vanha puutaloalue esittäytyy

Kuva
Uusikaupunki on päässyt kunnioitettavaan 402 vuoden ikään, vaikkakin kaupungin keskustan puutaloalue on hieman nuorempi. Kuninkaan perustama kaupunki on muokkautunut nykyasuunsa useiden laajojen tulipalojen ja asemakaava-uudistusten myötä. Lehtipuiden katveessa lepäilevällä puutaloalueella voi kuitenkin vielä nykyäänkin aistia purjelaivakauden merellisen ilmapiirin. Alueen vanhimmat talot on rakennettu pääasiassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin, vuosina 1846 ja 1855 kaupungissa riehuivat viimeiset laajat tulipalot, jotka yhdeksän vuoden aikajänteellä tuhosivat koko silloisen Uudenkaupungin ja jättivät kaupungin asukkaat kodittomiksi. 1900-luvun alun kaupunkia. Kuva: Uudenkaupungin museo Viimeisten palojen jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kaupungille uuden asemakaavan, jossa otettiin huomioon myös paloturvallisuus: Tonttikokoja suurennettiin ja tonttien yksi sivu jätettiin rakentamattomaksi, puita ja pensaita kasvavaksi palokujaksi. Katuja levennet...