Tekstit

Näytetään tunnisteella joulurauhan julistus merkityt tekstit.

Joulunaika Vanhassa Raumassa

Kuva
Sieltä se joulu taas tänäkin vuonna tulla jollottaa. Vanha Raumakin on puettu jouluiseen asuun, valot ja köynnökset ovat paikoillaan tuomassa valoa pimeyden keskelle. Kauppakatu jouluvalaistuksessa vuonna 2019. Kuvat: Noora Jokinen Niin kuin muuallakin Suomessa myös Raumalla joulu on aina ollut yksi vuoden suurimmista kirkollisista juhlista, jota suuresti ja riemullisesti on vietetty. Vanhan Rauman jouluvalaistus on otettu ilmeisesti käyttöön sotien jälkeen ja ollut ensimmäistä kertaa kaupunkilaisten ilona vuonna 1949. Sitä ennen ihmiset valaisivat omia pihojaan ja esimerkiksi 1800-luvulla oli jouluaattona tapana laittaa kynttilälyhty asuntojen päätyihin tai tilapäisiin salkopuihin valaisemaan seuraavaa jouluaamua. Rauman ensimmäinen joulukatu vuonna 1949. Kuva: Rauman museon kokoelmat. Kauppakadun jouluvalot vuodelta 2001. Kuva: Rauman museo. Vanhan Rauman kaduilla ja toreilla on myös joulunajan kauppa käynyt vilkkaana, kun ihmiset hankkivat jou...