Vanha Rauma, osa I: Historiaa
Vanha Rauma on nykyään osa kaupungin kokonaisuutta. Keskellä kaupunkia sijaitseva Vanhan Rauman puutaloalue on Rauman kaupungin vanhin osa. Kaupunki on ajan saatossa kasvanut ja levinnyt Vanhan Rauman ympärille. Vanha Rauma oli käytännössä koko kaupunki aina 1800-luvun loppupuolelle asti.
Rauman alue koostuu jo keskiajalla tunnetusta Rauman kauppapaikasta ja siihen 1600-luvulla liitetyistä kortteleista. Keskiaikaisesta Raumasta tai sen rakennustavasta ei ole säilynyt tietoja. Keskiajasta on kuitenkin todisteena vielä tänäkin päivänä 1300-luvun lopulla rakennetun Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot sekä 1400-luvun alkupuolella valmistunut Pyhän Ristin kirkko. Rauman asemakaavasta on yhä hahmotettavissa keskiaikaisia piirteitä, jossa kaupunki rakentuu yhden pääkadun varteen. Vanhassa Raumassa tämä katu on nykyinen Kauppakatu. Vanhimman kaupunkiasutuksen on arveltu olleen Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja Kalatorin tienoilla, jossa rantaviiva kulki vielä 1300-luvulla.
Kaupungin ympärille rakennettiin 1620-luvulla tulliaita, joka asetti rajat kaupungin kasvulle ja laajentumiselle. Tulliaita toimi kaupungin rajana ja kaupunkiin tulijoiden ja kaupungista lähtijöiden tarkastuspisteenä. Tulliportti ja tullihuone rakennettiin kaupungin itäiseen päähän, Porin tulliin. Kaikki kuormat ja kantamukset, joita kaupunkiin tuotiin tai vietiin sieltä pois, tarkastettiin tulliportilla ja niistä suoritettiin tullimaksu. Öiseen aikaan tullin portista ei kukaan päässyt ulos eikä sisälle ilman erikoislupaa. Tulliaita häiritsi kaupungin porvareiden arkitoimia, sillä kullakin talolla oli vanhastaan ollut pellot ja niityt kaupungin ulkopuolella. Ennen niihin oli saanut mennä, milloin huvitti mutta nyt tulliaidan tulo lopetti tämän vapaan liikenteen. Tie pelloille ja niityille tuli pidemmäksi ja vaivalloisemmaksi, sillä tulliaitaan sallittiin tehdä vain muutama veräjä. Tulliaita määritti kaupungin kokoa aina siihen asti, kunnes se 1800-luvun alussa purettiin.
Vuonna 1682 Rauma kärsi viimeisen suurpalonsa. Palo sai alkunsa 20. kesäkuuta torin varrella sijainneesta Pungilan talon keittiöstä. Palvelijan mentyä keittiöstä tupaan oli keittiö sillä aikaa syttynyt tuleen luultavasti takasta lähteneestä kipinästä. Kipinä oli sytyttänyt lähellä olleet kuivat sytykkeet ja levisi siitä nopeasti toisiin huoneisiin, yli tontin, kadun ja naapuritalojen, tuhoten koko kaupungin. Palossa kaupungista tuhoutui 150 kaupungin porvarien taloa ja kaupungin kaikki julkiset rakennukset, raatihuone, tullihuone, tulliportit ja -aita, koulu, pappila, kellotorni ja Pyhän Ristin kirkon katto ja pari ovea, itse kirkko säilyi kuin ihmeen kautta.
Seuraava Rauman kaupunkirakenteita kohdannut tuho oli isonvihan aika 1710-luvulla. Vuoden 1682 palon jälkeinen uudisrakentaminen kohtasi uudet vastoinkäymiset venäläisten kaupunkiin tulon myötä. Isonvihan aikana Rauman kaupungin porvaritaloista autioitui 43 ja rappeutui noin 82 taloa, kunnossa olevia taloja isonvihan alta pakoon lähteneiden pakolaisten palatessa oli vain noin 30 taloa. Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen venäläisten poistuttua alkoi myös Raumalla kaupungin uudelleenrakennus ja talojen korjaus. Korjausajalle anottiin kruunulta verovapautta ja porvaristo saikin seitsemän vuoden vapautuksen osasta kruunulle menevistä maksuista, jonka aikana suuri osa Vanhan Rauman taloista saatiinkin kunnostettua.
Talojen ulkoasut pysyivät läpi 1700-luvun aika vaatimattomina ja tavallisina ajalle tyypillisinä rakennuksina. Edistysaskeleena on pidetty sitä, että 1700-luvun aikana aletiin taloja maalata punamullalla, joka oli halpaa sekä käytännöllistä.
Seuraavat uudistukset Vanhan Rauman katukuvassa tapahtuivat vasta 1800-luvun alkuvuosina, kun vuonna 1808 lopetettiin pikkutullien kanto, jonka seurauksena myös koko kaupunkia rajaava tulliaita poistettiin. Tämä oli Rauman kaupungille ja sen tulevalle kasvulle hyvin merkittävä askel. Talot pysyivät kuitenkin 1800-luvun alussa yksinkertaisina ja matalina 1700-luvun tyyliin. Useimmat talot olivat ilman ulkovuorausta, hirsiseinät vain siveltynä punamullalla, katot olivat laakeita ja savupiiput korkeita. 1840-luvun alusta lähtien innostuivat varakkaimmat kauppiaat ja porvarit siistimään talojensa ulkoasuja laudoituksin ja maalaamalla. Rakennuksiin tehtiin mm. valeikkunoita, koska ulkoasun piti olla symmetrinen, uusklassismin ihanteiden mukaan. Kaikkialla kaupungissa ei kuitenkaan korjaus- ja parannusinto ollut yhtä suurta, sillä vielä 1860-luvullakin torin varrella oli hirsiseinäisiätaloja. Vallitseva uusklassinen empiretyyli oli ajan ihanne ja se alkoi näkyä talojen ikkunapielissä sekä nurkkalaudoituksissa.
Läpi 1800-luvun Vanhaa Raumaa on pyritty kaavoittamaan uudelleen ajan ihanteita vastaavaksi. Leveät puistokadut ja suuret tontit säännöllistä ruutukaavaa noudattaen eivät kuitenkaan istuneet Vanhan Rauman keskiaikaiseen pohjaan. Kaupunki oli rakennuttu tiiviiksi ja tontit pieniksi ja niiden muuttaminen olisi tarkoittanut kaiken vanhan poistamista uudistusten tieltä. Rauman porvarit vastustivat kaavamuutoksia eikä uudistuksia saatu läpi pieniä katujen ja tonttien suoristuksia lukuunottamatta. Myös asuntopula esti Vanhan Rauman uudistukset, sillä asukkaille ei olisi ollut vaihtoehtoisia asuntoja tarjolla. Vähitellen 1800-luvun kuluessa kaupunki alkoi hitaasti laajentua nykyisen Vanhan Rauman ulkopuolelle.
Vanhan Rauman katuverkko on osin peräisin aina keskiajalta saakka ja rakennukset vuoden 1682 palon jälkeiseltä ajalta. Nykyisen muotonsa rakennukset ovat saaneet vähitellen erilaisen lisä- ja muutosrakentamisen kautta. Talojen ulkoasuissa on nähtävissä 1890-luvun purjelaivamerenkulun kukoistus, jolloin kaupunkilaiset olivat varoissaan ja kunnostivat, korjasivat ja koristelivat talojaan ahkerasti. Suurinta osaa rakennuksista on tuolloin korotettu ja laajennettu sekä vuorattu uudelleen koristeelliseen uusrenessanssiasuun.
Lähteenoja, Aina: Rauman kaupungin historia II. 1932
Lähteenoja, Aina: Rauman kaupungin historia III. 1935.
Mansikka, Mikko: Vanha Rauma. Kaupunkimaisten yhdyskuntien kehittämiskampanja. Julkaisu 2/1982.
Metsärinne, Mika, Heino, Tapio, Korhonen, Riitta ja Esko, Maija (toim.): Maailmanperintö ja kulttuurikasvatus. 2019.
Kirjoittaja:
Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo
Rauman alue koostuu jo keskiajalla tunnetusta Rauman kauppapaikasta ja siihen 1600-luvulla liitetyistä kortteleista. Keskiaikaisesta Raumasta tai sen rakennustavasta ei ole säilynyt tietoja. Keskiajasta on kuitenkin todisteena vielä tänäkin päivänä 1300-luvun lopulla rakennetun Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot sekä 1400-luvun alkupuolella valmistunut Pyhän Ristin kirkko. Rauman asemakaavasta on yhä hahmotettavissa keskiaikaisia piirteitä, jossa kaupunki rakentuu yhden pääkadun varteen. Vanhassa Raumassa tämä katu on nykyinen Kauppakatu. Vanhimman kaupunkiasutuksen on arveltu olleen Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja Kalatorin tienoilla, jossa rantaviiva kulki vielä 1300-luvulla.
 |
| Rauman Kalatori 1800-luvun lopussa. Kuva on otettu Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilta päin. Taustalla näkyy Marelan talo, nykyinen museorakennus. Kuva: Rauman museon kokoelmat |
 |
| Porin Tulli 1880-1890-luvulla. Kukkulalta avautuu näkymä yli kaupungin. Keskellä siintää Raatihuoneen torni. Oikealla näkyy Pyhän Ristin kirkko. Kuva: Rauman museon kokoelmat |
Vuonna 1682 Rauma kärsi viimeisen suurpalonsa. Palo sai alkunsa 20. kesäkuuta torin varrella sijainneesta Pungilan talon keittiöstä. Palvelijan mentyä keittiöstä tupaan oli keittiö sillä aikaa syttynyt tuleen luultavasti takasta lähteneestä kipinästä. Kipinä oli sytyttänyt lähellä olleet kuivat sytykkeet ja levisi siitä nopeasti toisiin huoneisiin, yli tontin, kadun ja naapuritalojen, tuhoten koko kaupungin. Palossa kaupungista tuhoutui 150 kaupungin porvarien taloa ja kaupungin kaikki julkiset rakennukset, raatihuone, tullihuone, tulliportit ja -aita, koulu, pappila, kellotorni ja Pyhän Ristin kirkon katto ja pari ovea, itse kirkko säilyi kuin ihmeen kautta.
Seuraava Rauman kaupunkirakenteita kohdannut tuho oli isonvihan aika 1710-luvulla. Vuoden 1682 palon jälkeinen uudisrakentaminen kohtasi uudet vastoinkäymiset venäläisten kaupunkiin tulon myötä. Isonvihan aikana Rauman kaupungin porvaritaloista autioitui 43 ja rappeutui noin 82 taloa, kunnossa olevia taloja isonvihan alta pakoon lähteneiden pakolaisten palatessa oli vain noin 30 taloa. Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen venäläisten poistuttua alkoi myös Raumalla kaupungin uudelleenrakennus ja talojen korjaus. Korjausajalle anottiin kruunulta verovapautta ja porvaristo saikin seitsemän vuoden vapautuksen osasta kruunulle menevistä maksuista, jonka aikana suuri osa Vanhan Rauman taloista saatiinkin kunnostettua.
Talojen ulkoasut pysyivät läpi 1700-luvun aika vaatimattomina ja tavallisina ajalle tyypillisinä rakennuksina. Edistysaskeleena on pidetty sitä, että 1700-luvun aikana aletiin taloja maalata punamullalla, joka oli halpaa sekä käytännöllistä.
Seuraavat uudistukset Vanhan Rauman katukuvassa tapahtuivat vasta 1800-luvun alkuvuosina, kun vuonna 1808 lopetettiin pikkutullien kanto, jonka seurauksena myös koko kaupunkia rajaava tulliaita poistettiin. Tämä oli Rauman kaupungille ja sen tulevalle kasvulle hyvin merkittävä askel. Talot pysyivät kuitenkin 1800-luvun alussa yksinkertaisina ja matalina 1700-luvun tyyliin. Useimmat talot olivat ilman ulkovuorausta, hirsiseinät vain siveltynä punamullalla, katot olivat laakeita ja savupiiput korkeita. 1840-luvun alusta lähtien innostuivat varakkaimmat kauppiaat ja porvarit siistimään talojensa ulkoasuja laudoituksin ja maalaamalla. Rakennuksiin tehtiin mm. valeikkunoita, koska ulkoasun piti olla symmetrinen, uusklassismin ihanteiden mukaan. Kaikkialla kaupungissa ei kuitenkaan korjaus- ja parannusinto ollut yhtä suurta, sillä vielä 1860-luvullakin torin varrella oli hirsiseinäisiätaloja. Vallitseva uusklassinen empiretyyli oli ajan ihanne ja se alkoi näkyä talojen ikkunapielissä sekä nurkkalaudoituksissa.
 |
| Rauma valokuvattuna kirkon tornista vuonna 1890. Oikealla on Raatihuone. Vasemmalla kulkee Vähäkirkkokatu. Vähäkirkkokadulla taloista ensin Snikkar, Pungla-Baltsar ja Polttla. Kuva: Rauman museon kokoelmat |
Läpi 1800-luvun Vanhaa Raumaa on pyritty kaavoittamaan uudelleen ajan ihanteita vastaavaksi. Leveät puistokadut ja suuret tontit säännöllistä ruutukaavaa noudattaen eivät kuitenkaan istuneet Vanhan Rauman keskiaikaiseen pohjaan. Kaupunki oli rakennuttu tiiviiksi ja tontit pieniksi ja niiden muuttaminen olisi tarkoittanut kaiken vanhan poistamista uudistusten tieltä. Rauman porvarit vastustivat kaavamuutoksia eikä uudistuksia saatu läpi pieniä katujen ja tonttien suoristuksia lukuunottamatta. Myös asuntopula esti Vanhan Rauman uudistukset, sillä asukkaille ei olisi ollut vaihtoehtoisia asuntoja tarjolla. Vähitellen 1800-luvun kuluessa kaupunki alkoi hitaasti laajentua nykyisen Vanhan Rauman ulkopuolelle.
Vanhan Rauman katuverkko on osin peräisin aina keskiajalta saakka ja rakennukset vuoden 1682 palon jälkeiseltä ajalta. Nykyisen muotonsa rakennukset ovat saaneet vähitellen erilaisen lisä- ja muutosrakentamisen kautta. Talojen ulkoasuissa on nähtävissä 1890-luvun purjelaivamerenkulun kukoistus, jolloin kaupunkilaiset olivat varoissaan ja kunnostivat, korjasivat ja koristelivat talojaan ahkerasti. Suurinta osaa rakennuksista on tuolloin korotettu ja laajennettu sekä vuorattu uudelleen koristeelliseen uusrenessanssiasuun.
 |
| Talojen ulkoasujen koristeellisuus on peräisin 1800-luvun lopun uusrenessanssin ajalta. Kuva on vuodelta 1935 ja sen on ottanut Jalmari Karhula. Kuvassa on Kauppatorin laidalla olevan Siuruksen talon portti sekä julkisivua. Kuva: Rauman museon kokoelmat |
 |
| Koristeellisuus näkyy myös nykypäivän kaupunkikuvassa. Kuva: Noora Jokinen |
Lähteet
Lähteenoja, Aina: Rauman kaupungin historia II. 1932
Lähteenoja, Aina: Rauman kaupungin historia III. 1935.
Mansikka, Mikko: Vanha Rauma. Kaupunkimaisten yhdyskuntien kehittämiskampanja. Julkaisu 2/1982.
Metsärinne, Mika, Heino, Tapio, Korhonen, Riitta ja Esko, Maija (toim.): Maailmanperintö ja kulttuurikasvatus. 2019.
Kirjoittaja:
Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo
Kommentit
Lähetä kommentti
Hei,
Kiitos kommentistasi!