Kulttuuriperintöä pankkiin! - Kulttuuriperintötietopankin luominen yhteisöllisenä hankkeena

Paikannimet ovat tärkeää aineetonta kulttuuriperintöä. Vanhat paikannimet kertovat alueen historiasta ja menneisyydestä. Paikannimissä näkyy usein myös alueen geologia ja biologia, kun nimeen on yhdistynyt esimerkiksi sanoja, järvi, vuori ja ranta. Monissa nimissä näkyy usein myös alueen asutushistoria, kulttuuri, ihmisten aikaansaannokset ja tapahtumat. Paikannimet ovat myös osa kansanperinnettä. Ne kertovat, mitkä paikat ovat aikojen kuluessa olleet ihmisten mielestä nimeämisen arvoisia ja merkityksellisiä kohteita. Nimet syntyvät ihmisten, kielen ja ympäristön vuorovaikutuksessa, ne luovat mielikuvia paikasta, sitovat paikkaan tunteita ja rakentavat paikan identiteettiä. Rauman merikolun tornista kuvattu näkymä kohti Rauman keskustaa, nykyistä Vanhaa Raumaa. Nykyisen Kalliokadun varrella olevaa korttelia on kutsuttu Susikortteliksi, jonka vanhimmat talot ovat valmistuneet 1907-1908. Kuva: Rauman museon kokoelmat Paikannimien tärkein tehtävä on yksilöidä kohde. Nimen avulla...

Uusikaupunki on päässyt kunnioitettavaan 402 vuoden ikään, vaikkakin kaupungin keskustan puutaloalue on hieman nuorempi. Kuninkaan perustama kaupunki on muokkautunut nykyasuunsa useiden laajojen tulipalojen ja asemakaava-uudistusten myötä. Lehtipuiden katveessa lepäilevällä puutaloalueella voi kuitenkin vielä nykyäänkin aistia purjelaivakauden merellisen ilmapiirin. Alueen vanhimmat talot on rakennettu pääasiassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin, vuosina 1846 ja 1855 kaupungissa riehuivat viimeiset laajat tulipalot, jotka yhdeksän vuoden aikajänteellä tuhosivat koko silloisen Uudenkaupungin ja jättivät kaupungin asukkaat kodittomiksi. 1900-luvun alun kaupunkia. Kuva: Uudenkaupungin museo Viimeisten palojen jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kaupungille uuden asemakaavan, jossa otettiin huomioon myös paloturvallisuus: Tonttikokoja suurennettiin ja tonttien yksi sivu jätettiin rakentamattomaksi, puita ja pensaita kasvavaksi palokujaksi. Katuja levennet...

Olen aloittanut hanketyöntekijänä Rauman museon ja Uudenkaupungin museon yhteisessä Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hankkeessa. Mielenkiinnolla odotan hankkeen käynnistymistä ja sen etenemistä. Elävän kulttuuriperinnön tallettaminen yhteiseen muistiin on tärkeää, sillä koskaan ei voi tietää, milloin se lakkaa olemasta. Ja silloin on jo myöhäistä. Olen koulutukseltani kansatieteilijä ja saanut oppini Turun yliopiston kansatieteen oppiaineessa Turussa. Kansatieteilijät ovat perinteisesti olleet muistitiedon ja kulttuuriperinnön kerääjiä ja tallettajia, ja jo varhaiset kansatieteilijät 1800-luvun lopulla keräsivät suomalais-ugrilaisten kansojen perinteitä ja muistitietoa. 1920-luvulla fokus siirtyi kohti kotimaata ja sen maaseudun elämäntavan tutkimusta ja tallennusta. 1960-luvulla katseet siirtyivät maalta kaupunkeihin professori Ilmar Talven johdolla ja tutkimuksen ja tallettamisen painopiste muuttui kaupungin ja teollisen perinnön tutkimiseen. Ainakin opintojeni pohjal...

Hanke alkaa virallisesti 1.9.2019., mutta aloittelemme jo tässä kesän aikana blogin muodossa. Rauman kaupunki, ja siellä Rauman museo toimii hankkeen vetäjänä, ja hankepartnerina on Uudenkaupungin museo. On hienoa, että kaksi suhteellisen pientä museota pääsevät yhdistämään osaamistaan tällaisen hankkeen puitteissa. Toivottavasti myös vielä haussa oleva hanketyöntekijä ehtii aloittamaan työnsä jo 1.9. Hanketyöntekijän haku päättyy muuten 31.7., joten vielä ehtii myös hakea. Työtehtehtävät ovat varmasti mielenkiintoisia ja haastaviakin. Hakea voi kuntarekryn kautta: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hanketyontekija-rauman-museo-rau-25-142-19/?r=4 Tämän hankkeen alkujuuret ovat jo päättyneessä Living with Cultural Heritage - hankkeessa. Rauman kaupungin vetämässä Interreg Central Baltic  -ohjelman rahoittamassa hankkeessa partnereina olivat Kuldiga ja Aizpute Latviassa sekä Visby Ruotsissa. Liviheri-hankkeessa kehitettiin Toolkit for Co-Creation of Cultural Heritage D...