Uudenkaupungin vanha puutaloalue esittäytyy
Uusikaupunki on päässyt kunnioitettavaan 402 vuoden ikään, vaikkakin kaupungin keskustan puutaloalue on hieman nuorempi. Kuninkaan perustama kaupunki on muokkautunut nykyasuunsa useiden laajojen tulipalojen ja asemakaava-uudistusten myötä. Lehtipuiden katveessa lepäilevällä puutaloalueella voi kuitenkin vielä nykyäänkin aistia purjelaivakauden merellisen ilmapiirin.
Alueen vanhimmat talot on rakennettu pääasiassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin, vuosina 1846 ja 1855 kaupungissa riehuivat viimeiset laajat tulipalot, jotka yhdeksän vuoden aikajänteellä tuhosivat koko silloisen Uudenkaupungin ja jättivät kaupungin asukkaat kodittomiksi.
Viimeisten palojen jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kaupungille uuden asemakaavan, jossa otettiin huomioon myös paloturvallisuus: Tonttikokoja suurennettiin ja tonttien yksi sivu jätettiin rakentamattomaksi, puita ja pensaita kasvavaksi palokujaksi. Katuja levennettiin ja myös katujen varsille istutettiin lehtipuita.
Varakkaimmat porvarit ja muut vaikutusvaltaiset kaupunkilaiset rakensivat empiretyyliset kotinsa kaupungin pääkaduille muodostaen torin ympäristöön sekä Ranta-, Aliselle- ja Ylisellekadulle vauraimman asuinalueen. Aumakattoiset talot vuorattiin leveällä vaakalaudalla ja maalattiin vaaleilla öljyväreillä. Vuosisadan loppua kohti koristeelliset lasikuistit, ikkunapuitteet, aidat ja portit yleistyivät.
Merimiesten ja käsityöläisten vaatimattomammat talot sijoittuivat silloisen kaupungin keskustan laitamille. Näiltä alueilta, esimerkiksi Vallimäen ja Myllymäen reunoilta löytyy edelleen myös joitakin vanhempia, ennen 1800-luvun puoliväliä rakennettuja puutaloja, jotka säästyivät viimeisiltä tulipaloilta.
Kokonaisuudessaan Uudenkaupungin keskustan puutaloalue käsittää yli 40 korttelia ja noin 600
taloa. Alue on hienosti säilynyt kokonaisuus ja suosittu asuinpaikka, missä asuu uusikaupunkilaisia lapsiperheistä eläkeläisiin. Muille kuin asukkaille puutaloalue sisäpihoineen on avoinna parin vuoden välein järjestettävän Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuman myötä.
Alueen vanhimmat talot on rakennettu pääasiassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin, vuosina 1846 ja 1855 kaupungissa riehuivat viimeiset laajat tulipalot, jotka yhdeksän vuoden aikajänteellä tuhosivat koko silloisen Uudenkaupungin ja jättivät kaupungin asukkaat kodittomiksi.
 |
| 1900-luvun alun kaupunkia. Kuva: Uudenkaupungin museo |
Viimeisten palojen jälkeen lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz laati kaupungille uuden asemakaavan, jossa otettiin huomioon myös paloturvallisuus: Tonttikokoja suurennettiin ja tonttien yksi sivu jätettiin rakentamattomaksi, puita ja pensaita kasvavaksi palokujaksi. Katuja levennettiin ja myös katujen varsille istutettiin lehtipuita.
Varakkaimmat porvarit ja muut vaikutusvaltaiset kaupunkilaiset rakensivat empiretyyliset kotinsa kaupungin pääkaduille muodostaen torin ympäristöön sekä Ranta-, Aliselle- ja Ylisellekadulle vauraimman asuinalueen. Aumakattoiset talot vuorattiin leveällä vaakalaudalla ja maalattiin vaaleilla öljyväreillä. Vuosisadan loppua kohti koristeelliset lasikuistit, ikkunapuitteet, aidat ja portit yleistyivät.
 |
| 1900-luvun alun Uuttakaupunkia. Kuva: Uudenkaupungin museo |
Merimiesten ja käsityöläisten vaatimattomammat talot sijoittuivat silloisen kaupungin keskustan laitamille. Näiltä alueilta, esimerkiksi Vallimäen ja Myllymäen reunoilta löytyy edelleen myös joitakin vanhempia, ennen 1800-luvun puoliväliä rakennettuja puutaloja, jotka säästyivät viimeisiltä tulipaloilta.
 |
| Puutaloalueen leikkipaikalla 1960-luvulla. Kuva: Uudenkaupungin museo |
Kirjoittaja:
Jonna Junkkila, museoamanuenssi, Uudenkaupungin museo
Kommentit
Lähetä kommentti
Hei,
Kiitos kommentistasi!