Kulttuuriperintöä pankkiin! - Kulttuuriperintötietopankin luominen yhteisöllisenä hankkeena

Paikannimet ovat tärkeää aineetonta kulttuuriperintöä. Vanhat paikannimet kertovat alueen historiasta ja menneisyydestä. Paikannimissä näkyy usein myös alueen geologia ja biologia, kun nimeen on yhdistynyt esimerkiksi sanoja, järvi, vuori ja ranta. Monissa nimissä näkyy usein myös alueen asutushistoria, kulttuuri, ihmisten aikaansaannokset ja tapahtumat. Paikannimet ovat myös osa kansanperinnettä. Ne kertovat, mitkä paikat ovat aikojen kuluessa olleet ihmisten mielestä nimeämisen arvoisia ja merkityksellisiä kohteita. Nimet syntyvät ihmisten, kielen ja ympäristön vuorovaikutuksessa, ne luovat mielikuvia paikasta, sitovat paikkaan tunteita ja rakentavat paikan identiteettiä. Rauman merikolun tornista kuvattu näkymä kohti Rauman keskustaa, nykyistä Vanhaa Raumaa. Nykyisen Kalliokadun varrella olevaa korttelia on kutsuttu Susikortteliksi, jonka vanhimmat talot ovat valmistuneet 1907-1908. Kuva: Rauman museon kokoelmat Paikannimien tärkein tehtävä on yksilöidä kohde. Nimen avulla...

Nuuttipukit kierroksella Raumalla Sampaanalalla vuonna 1969 tai 1970. Kuva: Rauman museon kokoelmat Joulunajan klassikkosanontahan kuuluu ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Sanonta kertoo perinteisen suomalaisen joulunajan alkamisesta ja päättymisestä. Perinteisen ajanlaskun mukaan joulukausi alkoi Tuomaan päivästä (21.12.) ja päättyi Nuutin päivään, joka nykyään on 13.1. mutta ennen vuotta 1708 se oli 7.1. heti loppiaisen jälkeen. Tätä 7.1. ollutta päivää on kutsuttu ja paikoin varmasti kutsutaan edelleenkin vanhaksi nuutiksi  ja myöhäisempää uudeksi nuutiksi . Päivä on ollut myös se, johon joulurauhan on katsottu päättyneen. Nuuttiperinne on useimmiten liittynyt vanhaan nuuttiin, eli loppiaisen jälkeiseen päivään, vaikka Nuutin päivä on jo lähes kolme vuosisataa ollut pohjoismaisissa almanakoissa 13.1. Vanha nuutti on alkuperäinen, Pyhän Knutin, 1100-luvulla kuolleen tanskalaisen herttuan, Knut Lavardin muistopäivä. Tammikuun 13. päivän toinen nimi...

Museo on kulttuuriperintöorganisaatio. Museon tehtävänä on tallettaa, vaalia ja esitellä kulttuuriperintöä, mutta yksinään se ei voi rakentaa elävää ja yhteisön omakseen kokemaa kulttuuriperintöä.  Perinteinen museon rooli on ollut menneisyyden jälkien tuottaminen esille eritoten näyttelytoiminnan kautta. Nyt käynnistyvä projekti ilmentää ajattelutavan muutosta. Museon tulee toimia yhteydessä yhteisöönsä. Parhaimmillaan se voi toiminnallaan edesauttaa yhteisöllisyyden kehittymistä. Kulttuuriperintö voidaan jakaa aineettomaan- ja aineelliseen kulttuuriperintöön. Aineellista kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi rakennukset ja erilaiset esineet. Aineeton kulttuuriperintö puolestaan ilmenee esimerkiksi tarinoina, käytäntöinä ja määrittelytapoina (ks. esim. Karhunen 2014, 34). Aineeton kulttuuriperintö voidaan nähdä kulttuurin aineettomina muotoina, jotka auttavat yhteisöjä muistamaan menneisyyttään ja tapojaan sekä rakentamaan identiteettiään, yhteisöään ja paikallisuuttaan nykyisyyd...

Olen aloittanut hanketyöntekijänä Rauman museon ja Uudenkaupungin museon yhteisessä Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hankkeessa. Mielenkiinnolla odotan hankkeen käynnistymistä ja sen etenemistä. Elävän kulttuuriperinnön tallettaminen yhteiseen muistiin on tärkeää, sillä koskaan ei voi tietää, milloin se lakkaa olemasta. Ja silloin on jo myöhäistä. Olen koulutukseltani kansatieteilijä ja saanut oppini Turun yliopiston kansatieteen oppiaineessa Turussa. Kansatieteilijät ovat perinteisesti olleet muistitiedon ja kulttuuriperinnön kerääjiä ja tallettajia, ja jo varhaiset kansatieteilijät 1800-luvun lopulla keräsivät suomalais-ugrilaisten kansojen perinteitä ja muistitietoa. 1920-luvulla fokus siirtyi kohti kotimaata ja sen maaseudun elämäntavan tutkimusta ja tallennusta. 1960-luvulla katseet siirtyivät maalta kaupunkeihin professori Ilmar Talven johdolla ja tutkimuksen ja tallettamisen painopiste muuttui kaupungin ja teollisen perinnön tutkimiseen. Ainakin opintojeni pohjal...