Museo ja yhteisö kulttuuriperinnön rakentajina

Museo on kulttuuriperintöorganisaatio. Museon tehtävänä on tallettaa, vaalia ja esitellä kulttuuriperintöä, mutta yksinään se ei voi rakentaa elävää ja yhteisön omakseen kokemaa kulttuuriperintöä.  Perinteinen museon rooli on ollut menneisyyden jälkien tuottaminen esille eritoten näyttelytoiminnan kautta. Nyt käynnistyvä projekti ilmentää ajattelutavan muutosta. Museon tulee toimia yhteydessä yhteisöönsä. Parhaimmillaan se voi toiminnallaan edesauttaa yhteisöllisyyden kehittymistä.

Kulttuuriperintö voidaan jakaa aineettomaan- ja aineelliseen kulttuuriperintöön. Aineellista kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi rakennukset ja erilaiset esineet. Aineeton kulttuuriperintö puolestaan ilmenee esimerkiksi tarinoina, käytäntöinä ja määrittelytapoina (ks. esim. Karhunen 2014, 34). Aineeton kulttuuriperintö voidaan nähdä kulttuurin aineettomina muotoina, jotka auttavat yhteisöjä muistamaan menneisyyttään ja tapojaan sekä rakentamaan identiteettiään, yhteisöään ja paikallisuuttaan nykyisyydessä (Harrison & Rose 2010, 240).

Aineettoman ja aineellisen välinen ero ei kuitenkaan aina ole selvä, vaan nuo kaksi kulttuuriperinnön muotoa elävät monesti limittäin. Aineeton kulttuuriperintö on monesti sitä, mikä säilyy alkuperäisen aineellisen kulttuuriperinnön kadottuakin. Se on jotakin, jonka pohjalta myös aineellinen voi rakentua uudelleen. Aineeton kulttuuriperintö on usein aineellisen kulttuuriperinnön säilymisen edellytys (Tuomi-Nikula 2011, 9). Laurajane Smith on esittänyt, että ei ole olemassa kulttuuriperintöä itsessään, vaan kaikki kulttuuriperintö on aineetonta. Tällä Smith viittaa siihen, että perinnön diskursiivinen rakentuminen on itse osa kulttuurisia ja sosiaalisia prosesseja, jotka ovat perintöä. Smithin mukaan kulttuuriperintö on jotakin elinkelpoista ja elävää. (Smith 2006, 13, 83.) Siksi onkin tärkeää, että museo tallettaa aineellisen kulttuuriperinnön ohella myös aineetonta kulttuuriperintöä esimerkiksi muistitiedon muodossa.

Kuva: Rauman museo

Kulttuuriperintö syntyy, kun yhteisö tunnistaa menneisyyden jäljen merkitykselliseksi. Menneisyyden jättämä jälki valitaan merkitykselliseksi ja siitä tuotetaan säilyttämisen arvoinen todiste.  (Sivula 2013, 163.) Kulttuuriperintöprosessissa menneisyydestä jääneet jäljet päätyvät menneisyyden representaatioiden rakennusaineiksi. Ne ovat aktiivisen toiminnan tulosta. Avainsanoja kulttuuriperintöprosessia tarkasteltaessa ovat yhteisö ja tunnistaminen. (Salonsaari 2018, 80.)

Anna Sivulan mukaan kulttuuriperintöprosessissa on kyse arvonmuodostusprosessista, jossa käytetään aktiivisesti historiallista tietoa tai perimätietoa. Tähän prosessiin osallistuu aktiivisia toimijoita, jotka kulttuuriperintömääritelmän avulla tavoittelevat kohteena olevan aineellisen tai aineettoman objektin symbolisen ja taloudellisen arvon kohottamista. Sivulan mukaan ”Nykyisyys on rakennettu perityistä aineksista. Kulttuuriperintö koostuu sellaisista aineettomista ja aineellisista jäljistä, jotka on tunnistettu historian todisteiksi. Kulttuuriperintö on jatkuvassa uudelleen määrittelyn tilassa oleva prosessi, jota ylläpitää menneisyyden jälkiä todisteiksi muuttava ja todisteita käyttävä, historioiva, toiminta. Tämän toiminnan ytimessä ovat valintoja koskevat päätökset.” Kulttuuriperinnöksi kelpaa se, mikä vahvistaa historian. (Sivula 2010, 29-38.)

Kuva: Rauman museon kokoelmat

Kulttuuriperinnöllä on oltava historiallista tai kulttuurista arvoa. (ks. esim. Harrison 2010, 9.) Kohde ei ole kulttuuriperintöä, ellei sitä ole tunnistettu todisteeksi. Tunnistaminen ei onnistui ilman menneisyyttä koskevaa tietoa ja esiymmärrystä. Tämän ymmärryksen kartuttaminen on mahdollista näiden tunnistettujen todisteiden avulla. Saatuja todisteita voidaan käyttää kahdella tapaa. Todiste voi olla ensinnäkin vakuuttamisen työkalu, toisaalta jälki todisteluprosessista, jossa sitä on käytetty rakentamaan historian vakuuttavuutta. (esim. Sivula 2010, 34)

Museo ei voi yksinään määrittää sitä, mikä yhteisölle on elävää kulttuuriperintöä, mutta se voi auttaa yhteisöä tallettamalla menneisyyden jälkiä ja tuomalla niitä esiin esimerkiksi näyttelytoiminnan kautta. Osana yhteisöä se voi olla rakentamassa kulttuuriperintöä menneisyyden jälkiä tunnistaen. Jotta se on mahdollista, on museon tiedettävä mikä yhteisölle on merkityksellistä.  Se mistä teemme näyttelyitä, mitä talletamme ja mitä tutkimme vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen paikkakunnan menneisyydestä ja kulttuuriperinnöstä. Me voimme olla se taho, joka tallettaa jäljet siirrettäviksi, sillä kulttuuriperintö on jotakin, jonka voi siirtää sukupolvelle. Mutta me emme voi määrittää, mikä on elävää kulttuuriperintöä.

Vanhan Rauman talojen nimet lukevat kylteissä talojen seinillä. Kuvassa Sunin talo 1950-luvun alussa. Kuva: Rauman museon kokoelmat

Pyyrmanin talon nimikyltti vuodelta 2004. Kuva: Rauman museo

Tämän projektin puitteissa toivottavasti voimme yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa löytää menneisyyden jälkiä ja elävää kulttuuriperintöä. Ja samalla yhdessä tallettaa jälkiä tulevaisuuden yhteisöä varten.


Kirjoittaja:
Minna-Liisa Salonsaari, FT, museoamanuenssi, Rauman museo


Lähteitä:

Harrison, Rodney (eds.): Introduction. – Understanding the politics of hertige. Manchester University Press, Manchester & New York 2010.

Harrison, Rodney & Rose, Deborah: Intangible heritage – Understanding heritage and memory. Edited by Tim Benton. Manchester University Press, Manchester & New York 2010.

Karhunen, Eeva: Porin Kuudennen osan tarinoista rakennettu kulttuuriperintö. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitas Turkuensis. Sarja- ser. C osa. tom 379. Scripta lingua Fennica edita. Turun yliopisto, Turku 2014.

Salonsaari, Minna-Liisa: Inkerinsuomalaisten paluumuutto kerrottuna paluumuuttona ja kulttuuriperintöprosessina. Turun yliopiston julkaisuja sarja – ser. c osa – tom. 456, Scripta lingua Fennica edita.  Turku 2018.

Sivula, Anna: Menetetyn järven jäljillä. Historia osana paikallista kulttuuriperintöprosessia. Teoksessa Medeiasta pronssisoturiin. Turun Historiallinen Yhdistys ry, Turku 2010.

Sivula, Anna: Puuvillatehtaasta muistin paikaksi. Teollisen kulttuuriperintöprosessin jäljillä. Teoksessa Mitä on kulttuuriperintö? Toim. Outi Tuomi-Nikula, Riina Haanpää ja Aura Kivilaakso. Tietolipas 243. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2013.

Smith, Laurajane : Uses of Heritage. Routledge, London and New York 2006.

Tuomi-Nikula, Outi: Aineeton kulttuuriperintö kulttuurisena voimavarana. Esimerkkinä saksalainen perintötila. Muuriankkuri 1/2011.