”Joulu on aikanans ja juhannus on paikallans, mutta helluntai heittelee ja pääsiäinen paiskelee”

Hauskaa Pääsiäistä postikortti 1940-luvulta.
Kuva: Finna / Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat

Pääsiäinen paiskelee, sanoo sanonta. Pääsiäinen onkin kaikkien liikkuvien kirkkopyhien napa, jonka mukaan laskiainen, palmusunnuntai, helatorstai, helluntai ja kolminaisuuden sunnuntait määräytyvät. Pääsiäisen viettoaika vaihtelee maaliskuun 22. päivästä huhtikuun 26. päivään ja useimmat pääsiäiset asettuvat huhtikuuhun, niin tänäkin vuonna. Pääsiäistä määrättäessä noudatetaan ikivanhaa laskelmaa, 532 vuoden jaksoa, joka perustuu kuun kiertoon. Laskukaava muodostuu kahdesta vanhasta havainnosta eli, että kuu syntyy joka 19. vuosi samana kuukauden päivänä, ja että vuodessa olevat sunnuntaipäivät ja muut viikonpäivät sattuvat aina joka 28. vuosi samalle kuukauden päivälle. Kun nämä luvut kerrotaan keskenään, saadaan 532 eli suuri pääsiäiskierros. Pääsiäinen on siis aina 532 vuoden kuluttua samana päivänä.

Mitä perinteitä ja tapoja pääsiäiseen sitten on kuulunut ja kuuluu ehkä edelleen. Viikkoa ennen pääsiäistä vietetään palmu- eli virposunnuntaita. Eri puolilla Suomea on ollut perinteenä, että lapset kulkevat talosta taloon mukanaan koristeltuja pajunkissavitsoja eli virpoja. Vanhassa perinteessä lapset kulkivat tavallisissa vaatteissa, mutta myöhemmin on pukeuduttu pääsiäisnoidiksi ja nykyään virpomiskierroksella näkee myös kissoja, pupuja, spidermänejä ynnä muita hassuja hahmoja. Talossa oven avaajalle loruillaan virpomisloru, jossa toivotetaan taloon onnea erilaisin sanakääntein. Itselle Varsinais-Suomessa asuneena tuttu loru kuuluu: ”Virvon, varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Vitsa annettiin taloon ja virpojat saivat palkkaa, yleensä herkkuja, joskus myös rahaa. Näin oli myös vanhassa perinteessä, jossa toivotettiin taloon esimerkiksi karjaonnea. Itse olen siis Turusta kotoisin ja ihmeekseni kuulin, ettei virpomisperinnettä ole juurikaan Raumalla ollut. Raumalla lapset käyvät kierroksella Nuutinpäivänä kuten tuossa joulunaikaan onkin blogissa ollut juttua.

Nykypääsiäisen kuvastoon kuuluu erottamattomasti noidat eli trullit. Vaikka Raumalla ei olla palmusunnuntaina yleensä törmätty ovelta ovelle kulkeviin pikkunoitiin, ovat nämä vekkulit hahmot myös varmasti raumalaisille tuttuja pääsiäisen yleisestä kuvastosta. Ennen vanhaan maaseudulla noidat eli trullit olivat harmia tuottavia elämässään syrjäpolulle sortuneita lyhytjärkisiä vanhoja naisia, joiden toiminnan pontimena oli pohjaton kateus parempiosaisia naapureita kohtaan. Pimeällä toiminnallaan he yrittivät vahingoittaa naapurinsa karjaonnea ja parantaa omaa huonolla tolalla olevaa karjaansa. Noidat lentelivät luudillaan pitkänperjantain ja pääsiäisen välisenä yönä. Uskottiin että yliluonnolliset voimansa noidat olivat saaneet itse paholaiselta. Entisaikaan taikauskoinen väki tunsi usein olonsa turvattomaksi noitien liikkuma-aikaan pääsiäisenä. Elettiin sydän kurkussa ja erilaisiin varotoimiin ryhdyttiin hanakasti. Navetta suljettiin huolellisesti ja hiilellä, tervalla tai liidulla vedettiin ovenkarmiin risti tai viisikanta ja ovi siunattiin Herran nimeen. Oven eteen voitiin myös laittaa pari halkoa tai oljenkorsia ristiin. Noidat ovat pelänneet myös navetan tai tallin oven yläpuolelle naulattua pöllöä tai muun haukan raatoa tai metson siipiä. Näitä voi ehkä jostain vanhasta talosta löytää vielä koristeina. Merkittävä ja ehkä paraskin varokeino noitia ja trulleja vastaan oli tulien polttaminen. Pohjanmaalla onkin perinteenä lankalauantain iltana polttaa pääsiäiskokkoa trullien karkottamiseksi.

Raumalainen pääsiäisnoita luudallaan vuonna 1955. Tuskin kuitenkaan pahanteossa. Kuva: Rauman museon kokoelmat

Palmusunnuntaista alkaa pääsiäisviikko eli hiljainen viikko tai piinaviikko. Viikon eri päiville on ollut erilaisia nimityksiä eri puolilla Suomea. Yleisimmät nimet ovat olleet malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai. Päivien nimien mukaan on maaseudulla ennen alettu sovittaa myös työtehtäviä, kuten tikkutiistaina vuoltiin sytyketikkuja ja kellokeskiviikkona laitettiin kello lehmän kaulaan. Nämä työtehtävät olivat kuitenkin vanhemman katolisenajan piinaviikon vieton vastaisia, joista on tuoreemmassakin kansanperinteessä useita muistamia. Hiljaisella tai piinaviikolla ei saanut tehdä mitään äänekkäitä tai teräaseita vaativia töitä. Nauraminen ja viheltäminenkin oli kauhistus.

Pääsiäisenaika ja piinaviikko olivatkin ankaraa ja raskasta aikaa. Pitkäperjantai oli pitkän paaston ajan ja raskaan piinaviikon kärsimyspuolen huipentuma. Vanhoihin hyviin tapoihin on Suomessakin kuulunut ettei pitkäperjantaina vierailtu edes lähimmissä naapureissa, vaan istuttiin vakaina kotona paastoten ja raamatun tai katekismuksen sanaa lukien, kirkossa tietysti käytiin. Päivä oli vakava, jos nauroi niin, että hampaat näkyivät, teki syntiä. Syötiin vain kylmiä ruokia ja niitäkin vasta auringon laskettua. Erityisesti maito ja kerma olivat kiellettyjen listalla, jopa lapsen imettäminenkin. Tästä pääsiäisen ja pitkäperjantain ankaruudesta kerrotaan vielä alla lisää raumalaisesta näkökulmasta.

Pääsiäisperinteet Raumalla

Pääsiäinen on Raumalla ollut uskonnon sävyttämä ja tunnelmaltaan vakava juhla. Lapsuuden pääsiäisiä onkin luonnehdittu lähinnä synkiksi surujuhliksi, eikä pääsiäispäiväkään tuonut siihen iloa. Tapoja noudatettiin, vaikka ei olisi oltu erityisesti uskonnollisiakaan.

Pyhän vietto alkoi jo kiirastorstaista. Se oli aattopäivä, jolloin koululaisilla oli jo vapaata ja kaupat olivat auki vain puoleen päivään. Kirkossa oli koko viikon ajan ollut ahtisaarnoja. Kiirastorstai oli jo hiljainen päivä eikä illalla enää saanut tehdä töitä. Torstai-ilta oli kirkossa rippikirkko, sitä kutsuttiin ”markkinaripiksi”. Rippikirkko kesti kauan, koska väkeä oli paljon. Monen vanhemmat kävivät ehtoollisella kiirastorstaina. Myös kotona hiljennyttiin, eikä saanut mennä minnekään.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantaina luettiin kotona postillaa. 1800-luvun lopulla syntynyt raumalainen kertoo: ”Mää olen pienest flikast saakka joutunu lukemaan joka pyhä saarnan. Oi voi sent ja mont kerta oli nii väsy ja ne oli aika pitkii nua saarna. Ei ne nyt niin pitkii ol, ko mää ite luen niit. Välist pist kaks plarit, mutt kyll huamatti heti.” Paria vuosikymmentä nuorempi henkilö kertoo pitkäperjantaista: ”Silloin ei menty minnekään. Silloin luettiin tämä postillasta, tämä sanoma tästä Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Ei saatu pitää pahaa elämääkään kotona, eikä huutaa. Äiti muistutti, että tämä on kallis päivä, kun meidän vapahtajamme Kristus on kärsinyt ja kuollut meidän edestämme ja meidän täytyy nyt elää sillä tavalla ja nyt ollaan hiljaa. Äitikin pukeutui mustaan pukuun silloin. Muistan, kun joskus mentiin jonnekin, niin äidillä oli semmoinen musta silkkiliina päässä. Todella sitä vietettiin ja meille muistutettiin, että mikä päivä nyt oikein on.

Pitkäperjantai oli samantapainen kuin joulupäivä siinä, että ulos ei saanut mennä, mutta pitkäperjantai oli synkempi ja säännöt olivat vielä tarkemmat. Erityisesti teroitettiin sitä, että piti olla hiljaa ja kauniisti. Ulosmenokielto oli usein ehdoton. Lapsia ei tietysti aina saatu pidäteltyäkään koko päivää sisällä, mutta ulkona oloa paheksuttiin. Asia on jäänyt mieleen: ”Ei saanut huutaakaan. Muistan, kun oltiin Ruoholan pihalla ja huudettiin. Eno tuli huutamaan, että on pitkäperjantai ja niin kauhiaa elämää, että täytyy mennä sisälle, ei ulkona saa huutaa.” Usein lapset pääsivät ulos vasta illalla esimerkiksi pelaamaan hyppylautaa ja vanhemmatkin saattoivat silloin lähteä pienelle kävelylle. Aivan kaikissa perheissä ei lasten ulosmenoa kielletty, vaikka päivä muuten kyllä saatettiin pyhittää.

Pitkääperjantaita kutsuttiin myös mustaksi pyhäksi. Etenkin vanhemmat ihmiset pukeutuivat mustiin. Mustia pidettiin kirkkoon mennessä, jopa rippikouluikäiset lyseolaistytöt pukeutuivat mustaan pukuun mennessään keskenään kirkkoon 1930-luvulla. 1930–1940-luvulta muistetaan myös mustat puolihameet. Joku muistaa vanhemmillaan pyhävaatteet, muttei ehdottomasti mustaa. Eräässä perheessä mummo oli selvittänyt lapsille, että punaista vaatetta ei näidenkään sopinut panna päälleen pitkäperjantaina.

Lapsille pitkäperjantai oli hyvin pitkä ja vaikea päivä. ”Se oli kyllä kärsimysten tie, äiti piti huolen siitä, että vasta ehtomyöhällä pääsi ulos”, muistaa 1900-luvun ensi kymmenellä syntynyt poika. Samaa kertovat myös vuosikymmentä ja paria nuoremmat. Pitkäperjantaina ei myöhemminkään ollut huveja, kuten elokuvia. Moni muistaa, että pitkäperjantaina oli sääkin synkkä ja painostava. Usein oli pimeää, ja räntäsateista.

Pääsiäispäivä

Pääsiäispäivänä tunnelma keventyi, se oli toisille jo ilojuhla, vaikka joidenkin mukaan tunnelma pysyi yhä vakavana. Nuoret kävivät katsomassa kuinka aurinko tanssii. ”Ja mää muista senki ku sanottii, ett kui pääsiäispäivä aamust aurinko lehiköitee, tanssaa. Nii mekki sitt mentii kattomaan johonki ton korkial kalliol aamust aikase sitt ku aurink nousee, jos se tanssaa. Ja se ol vähä menevänäs näi, mutt kyll kai se meijä silmisän ol. Lehiköittee, sanottii, ett aurinko lehiköittee”, kertoo 1800-luvun lopussa syntynyt raumalainen. Joku on itse käynyt nuorena Kukkiskalliolla. Toiset taas muistavat vanhempiensa kertoneen omasta nuoruudestaan korkeilla paikoilla, esim. Kokkovuorella käynneistä, vaikkei itse jaksettukaan koskaan nousta niin aikaisin. Kirkossa käytiin myös pääsiäispäivänä, molempina päivinä oli kolme jumalanpalvelusta, ja toisena pääsiäispäivänä alkoivat vanhan käsikirjan mukaan pidetyn kello 12 jumalanpalveluksen jälkeen vielä seurat. Niissä oli maallikkopuhujia, ja ne saattoivat kestää kuuteen, välillä kahdeksaan, yhdeksään illalla.

Pääsiäispäivänä voitiin käydä kyläilemässä ja vastaanottaa vieraita. Käytiin kylässä maistamassa toisten mämmiä ja vieraille muistetaan tarjotun mämmiä. Käytiin sukulaisten ja tuttavaperheiden luona. Eräs kertoja selvittää, että kotona olemiseen oli kyllästytty, kun ei ollut televisiota eikä radiota, piti päästä kylään puhumaan asioista. Monet kävivät pääsiäisenä myös sukulaisten luona ympäröivällä maaseudulla, ja sieltä oli tuttua myös hyppylaudalla hyppiminen hakotarhassa. Eräs tyttö käveli 1920-luvulla pääsiäisenä yksinään 16 kilometrin matkan Vaimaroon isovanhempiensa luokse. Jalat olivat kyllä seuraavana päivänä kipeät. Matkaan meni aikaa 5-6 tuntia.

Pääsiäisen aika vaihteli, mutta jos ilmat olivat kauniita, käytiin pääsiäisen pyhinä myös ulkona luonnossa, tehtiin kevätretkiä. Muun muassa partiolaisilla oli tapana tehdä retkiä. ”Se riippui ihan siitä, kuinka pääsiäinen oli, jos oli niin, että maa oli sula, keväistä ja aurinkoista, niin Petäjäksessä käytiin aina. Silloin saatiin yleensä kevättakit, uudet ulsterit pääsiäiseksi ja uudet kengät, joskus saattoi olla, että satoi lunta ja se olikin vaikeaa. Silloin täytyi yleensä pyörät olla jo ulkona. Pääsiäispäivänä voi sitten jo mennä”, kertoo tyttö, jonka perheellä oli huvila Petäjäksessä.

Mämmi

Pääsiäisenä joka perheessä syötiin mämmiä. Yleisimmin mämmi tehtiin itse. Sitä tehtiin pääsiäisviikolla suuret määrät, joku teki ison rautapadallisen, joku puoli saavillista kerralla ja toinen ison saavillisen. Mämmiin pantiin vettä, maltaita ja ruisjauhoja, välillä vatkattiin, hakattiin oikein niin, että käsi väsyi ja sitten lisättiin taas ruisjauhoja. Mausteena käytettiin appelsiininkuorta, joissakin perheissä myös siirappia, mutta yleensä makeus saatiin imellyttämällä. Mämmi sai imeltyä toista vuorokautta ennen paistamista. Mämmiä tuli 10, 20, jopa 30 ropposta. Mämmiä kypsennettiin isossa leivinuunissa 2-3 tuntia, joissakin paikoissa se laitettiin uuniin leipomisen jälkeen koko yöksi. Joissakin paikoissa mämmiä tehtiin 2-3 kertaa. Mämmiä riitti vielä pääsiäisen jälkeenkin, ensimmäisen kerran sitä kuitenkin syötiin pääsiäispäivänä. Mämmi oli suurta herkkua, ei ollut väliä, vaikka se reunoista pääsi vähän homehtumaankin, sanottiin, että siitä tulee vain hyvä lauluääni, home kuorittiin pois ja mämmi syötiin hyvällä halulla. Mämmiä säilytettiin eteisen kaapissa tai vintillä.

Mämmi tehtiin tuohiropposiin. Ropposet tehtiin itse, lapsille tehtiin varta vasten omia pieniä ropposia. Ropposia myytiin myös torilla, josta niitä ostettiin ja käytettiin monta vuotta. Myös Kalatorilla myytiin mämmiropposia. Mämmiropposissa oli kova peseminen ja se oli lasten työtä. Jollakin tavalla ne höyrytettiin ja saatiin siten elävöitetyksi ennen uutta käyttöä. Mämmiropposia säilytettiin vintillä tai makasiinin kaapissa. Ropposia paikattiinkin taikinalla. Kaikkein paras mämmi tuli tuohiropposissa. Pahviset eivät ole mitään niiden rinnalla. Jos eivät ropposet riittäneet, kun mämmiä tehtiin, kypsennettiin loppu kivivadeissa.

Tuohiropponen tai rove, johon kotitekoinen mämmi laitettiin. Rauman museon kokoelmat.

Pääsiäisen valmistelut

Pääsiäisen valmisteluihin kuului leipominen. Eräästä perheestä muistetaan, että kakkua ja täytekakkua tehtiin kuten muiksikin juhliksi. Pikkuleipiä ostettiin Riikolasta. Lisäksi tehtiin jäätelöä. Muita valmisteluja, niin pääsiäiseksi kuin muiksikin juhliksi, oli tavallista perusteellisempi siivous. Kaikki tavarat vietiin ulos. Ulkona kaikki hakattiin. Jos voitiin, niin pestiin ikkunat, sitten vahattiin ja kiillotettiin lattiat.

Pääsiäistä ennen lähetettiin postikortteja sukulaisille ja tuttaville. Kortteja lähetettiin samaan tapaan kuin joulukortteja. Monen lapsuudenkodissa ei ollut vielä mitään erityistä pääsiäiskoristelua, mutta koristeita on tullut myöhemmin mm. koulujen välityksellä Joku muistaa, että palmusunnuntaina haettiin pajunoksia ja itse tehtiin tipuja tai, että pajunoksien lisäksi oli oksia, joihin liimattiin itse värjättyjä kananhöyheniä. Pääsiäispupujakin muistetaan samoin kävyt koristeena. Itse värjätyt höyhenet ja roikkumaan pannut värjätyt munankuoret tulivat käyttöön hieman ennen sotia. Pääsiäisliina, joko kreppipaperinen tai painettu, muistetaan jo lapsuudenkodista. Suklaamunia taas muistetaan saadun lahjaksi 1930-luvulla.

Pääsiäisenä sai ostaa keltaisia torvinarsisseja, niitä haettiin ensin lasitehtaan puutarhasta, sitten Huhtasen kukkakaupasta. Narsissi kuului pääsiäiseen niin kuin tulppaani jouluun. Joku muistaa keltaisten narsissien lisäksi tasetit pääsiäiskukkina. Pääsiäisruohoa, rairuohoa, ei vielä kolmikymmenluvulla kasvatettu.

Pääsiäistä vietettiin suurena juhlana miltei kaikissa kodeissa. Joku kyllä kertoo, että heillä se merkitsi lähinnä ylimääräisiä vapaapäiviä, mutta perhe noudatti siitä huolimatta kaikkia juhlan perinteitä. Koululaisille pääsiäinen merkitsikin pitkää vapaata, sillä lomaa oli viikko tai kymmenen päivää.

Fazerin pääsiäisaiheinen suklaarasiamainos 1970-luvulta. Rauman museon kokoelmat.

Lähteet:

Kustaa Vilkuna, 1968. Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen.

Kirjoittaja:

Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo