Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä! – Laskiainen ja sen perinteet

Tänään on laskiaistiistai, joten kerrotaanpa vähän aiheesta ja siitä millaista laskiaista Raumalla on vietetty.

Laskiainen liittyy kirkollisiin juhliin ja sen ajankohta määräytyy pääsiäisen mukaan. Laskiaissunnuntai on aina seitsemän viikkoa ennen pääsisäistä, jolloin se voi olla aikaisintaan 8. päivä helmikuuta ja myöhäisintään 7. päivä maaliskuuta. Varsinainen laskiainen on kuitenkin vasta seuraavana tiistaina, josta ennen alkoi pääsiäiseen kestävä paaston aika. Laskiainen on ollut ollut katolisella ajalla kevätpaaston alkamisjuhla, ja nykyinen nimitys laskiainen on saatu sanasta laskea eli laskeutuminen paastoon. Samalla tavalla nimitys pääsiäinen on peräisin paastosta pääsemisestä.

Kansanomaisena juhlana laskiainen on aikojen saatossa sisällyttänyt itseensä runsaan määrän erilaisia tapoja, perinteitä ja uskomuksia.  Vanhat laskiaisperinteet kansan keskuudessa ovat olleet pääosin naisiin ja naisten töihin liittyviä. Pellavaan, hamppuun ja villaan sekä karjanhoitoon on liittynyt paljon erilaisia uskomuksia. Kehruut oli saatava päätökseen viimeistään laskiaiseen mennessä, sillä päivän pidentyessä kevättä kohden alkoi kankaiden kutominen, joka vaati enemmän valoa. Lisäksi kehrääminen laskiaisena oli mitä vahingollisinta! Lampaat sairastuivat kesällä pyörötautiin, lehmät loukkasivat jalkansa, käärmeet ja kärpäset ahdistelivat, ukkonen iski ja myrsky repi kattoja, uskottiin. Joten kehruiden oli parasta olla tehtynä. Pellava oli tärkeä raaka-aine tavalliselle kansalle ja siitä valmistettiin villan ohella kestäviä ja lämpimiä vaatteita. Pellavasadosta toivottiin runsasta ja laskiaisena tätä pyrittiin edesauttamaan erilaisin keinoin. Lattia tuli lakaista moneen kertaan ja rikat vietiin kauas, jotta pellavapelto olisi pysynyt puhtaana ja kasvanut pitkää vartta. Naiset ottivat puhtaan paidan ylleen ja pukeutuivat muutoinkin valkoisiin ja sukivat tiheään hiuksiaan, jotta pellavan kuidut olisivat valkeita ja pehmeitä. Pitkiä pellavia toivotettiin huutamalla myös mäenlaskun yhteydessä, jolloin mitä pidemmälle kelkka mäessä liukui, sitä pidempiä pellavista tuli.

Vanhat laskiaisperinteet ja uskomukset liittyivät usein maaseudun työvuoteen ja niihin liittyviin rituaaleihin. Kaupungissa perinteet ovat olleet vähän erilaisia mutta ne pohjautuivat kuitenkin vanhoihin maaseudun perinteisiin. Tästä esimerkkinä mäenlasku, joka ei välttämättä enää kaupungissa toiminut pitkien pellavien takeena, vaan hauskana yhdessäolon perinteenä.

Pullia, hernekeittoa ja hevosajeluita

Raumalaiset laskiaisperinteet ovat liittyneet ruokaan, hevosajeluihin sekä mäenlaskuun. Laskiainen oli päivä, joka kosketti erityisesti lapsia ja nuoria. Sitä ei erityisesti vietetty, mutta silti kotona syötiin hernekeittoa ja laskiaispullia kuuman maidon kanssa. Hernekeitossa on lihana käytetty sianpotkaa ja jopa siansorkatkin. Hernekeittoa alkoi jo 1936–37 saada valmiinakin. Lotat keittivät sitä kenttäkeittiössä ja möivät Raumanlinnan edessä laskiaisena.

Laskiaispulla oli kooltaan tavallista isompi, ja se oli erityisen suurta herkkua aikana, jolloin pullaa ei syöty joka päivä. Laskiaispullat lapsuudestaan muistavat jo vuosisadan alussa syntyneet raumalaiset. Pullat olivat tavallisesti kotitekoisia, ne leikattiin halki ja sisukseen koverrettiin lusikalla pieni kolo. Pois koverrettuun vehnäseen lisättiin vähän kermaa, sokeria ja hakattua mantelia ja pullat täytettiin tällä massalla. Jossakin kodissa sai pullan kanssa maidon lisäksi sokeria, mutta mitään täytettä ei laskiaispullissa ollut. Laskiaispullia myytiin myös konditorioissa, ja niitä oli täytteellä ja ilman. Täytteenä oli mantelimassa. Sitä sai ostaa myös erikseen ja sitä voitiin pistää kotitekoistenkin pullien väliin. Koulusta ruokaa saavien varattomien perheiden lapset saivat koulusta laskiaispullan ainakin 1930-luvulla. Pullan lisäksi muistetaan hernesopan jälkiruokana laskiaisena syödyn pannukakkua ja ohukaisia.

Laskiaisen rekiretki. Kuva: Rauman museon kokoelmat

Hevosajelut kuuluivat laskiaiseen, ”ajettiin laskiaista”. Hevosia oli omia ja naapureilla: eräässä perheessä isä oli innostunut ja vähän vallaton ja lähti mielellään kyläretkelle laskiaisena, toisessa perheessä hevonen lainattiin naapurista ja koko perhe lähti sukulaisiin Sorkkaan. Eräässä perheessä taas vanhemmat lähtivät keskenään, ilman lapsia tuttavien luokse maalle. Maalla asuvat sukulaiset ja tuttavat tulivat myös hakemaan kaupunkilaissukulaisiaan laskiaisajelulle, esim. Sorkasta tultiin hevosella ja tuotiin taas takaisin Raumalle. Kaikki eivät itse osallistuneet laskiaisajeluun, mutta kävivät katsomassa toisten ajelua ja maalta tulleita etu- ja takarekiä.

Retkiä järjestettiin myös kansakoulun puolesta. Perillä saatettiin pullan lisäksi syödä hernekeittoa ja juoda kahvia. Ruuasta maksettiin (itse). Retkien kohteena muistetaan mm. Soukainen, Heinosen torppa Syväraumassa ja Kortelan koulu. Myös oppikoululaiset tekivät retkiä luokittain. Retken sai luokka itse järjestää, jos halusi. Retki tehtiin sunnuntaina. Milloin oltiin Sorkassa, milloin Unajassa, jollakin oli tuttu talo, joka otti. Ainakin Unajan Helolla ja Sorkan Pramilla muistetaan käydyn. Talosta saatiin kuumaa maitoa ja pullaa, joku antoi vielä papusoppaakin. Niistä maksettiin. Hevoset tilattiin, kaksi hevosta tarvittiin yleensä luokalle. Retkelle ei saanut lähteä, jollei ollut opettajaa mukana. Tapana oli ensin pyytää luokanvalvojaa, ja jos ei tämä halunnut tai voinut lähteä, jotakin muuta. Talosta saatiin lainaksi vesikelkkoja, joilla laskettiin mäkeä, ja jos oli suuri tupa, mentiin piirileikkiä. Ne muistetaan hauskoina retkinä.

Laskiaisajelu saattoi olla myös sellainen, että ajettiin jonkin matkaa Monnan- tai Turuntietä ja tultiin takaisin tai ajettiin pieni kierros kaupungissa. Lapsia ajelutettiin lamuskareellä ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Tällaiset ajelut lähtivät torilta. Raumalaiset ajurit ovat ajeluttaneet lapsia 4-5 reellä, reitti riippui säästä, sodan jälkeen se kulki esim. Pohjankatua, Kukonkarinkatua ja Luostarinkatua. Lastentarhalaisten laskiaisajelun kustansi esim. joku lastensuojeluyhdistys. Kouluista alettiin 1930-luvulla järjestää samantapaisia rekiajeluja pientä maksua vastaan.

Kelkkailua ja mäenlaskua

Mäenlasku kelkoilla ja suksilla on ollut lasten ja nuorten huvia. Vanhoista laskiaismäistä muistetaan Liinuksenmäki, jossa Wellamon sauna oli. Vanhan Rauman laidalla, nykyisen Nummenvaheen paikkeilla oleva mäki on kertojan mukaan kuitenkin madaltunut siitä, mitä se vuosisadan alussa oli. Nimi Liinuksenmäki tuli siitä, että mäen alapuolella olivat Nyroosin ja Liinuksen pellot. Mäkeä laskettiin vesikelkalla ja jollakin oli myös kotitekoinen 50–60 cm leveä puujalaksinen kelkka. Hieman myöhemmältä ajalta muistetaan Uuden torin kallio nykyisen keskusaukion paikalla Hallikadun varrella. Mäki kasvoi koivua ja katajaa ja vietti Nuortentalolta Tarvonsaaren koulun suuntaan. Sitä kutsuttiin myös Kalliomäeksi. Kaupunki jäädytti paikalle liukumäen lapsille, mutta myöhemmin koko mäki on tasoitettu. Tämä mäki oli kaupungin paras. Siellä kävivät laskiaisena myös koululuokat ulkoilutunnilla. Eräs haastateltava muistaa kelkkamäestä, että sielläkin näkyivät ajan suuret sosiaaliset erot. Pankinjohtajan lapsiakin pidettiin jotenkin ihmeellisinä ja nämä itsekin saattoivat huutaa muille, että pois alta roskaväki.

Lapsia kelkkoineen Kauppakadulla, Kalatorin kulmalla Marelan edessä tammikuussa 1935. Kuvaaja: Jalmari Karhula Kuva: Rauman museon kokoelmat

Kirkon seudun lapset laskivat kirkonmäessä. Naapurustossa Partasella oli reki, joka joukolla kiskottiin ylös ja sitten sillä laskettiin alas. Toiset olivat liikkeellä suksilla, joku kelkalla tai potkukelkallakin. Joen töyräältä laskettiin myös höököä sukset jalassa, koetettiin ottaa toista kiinni mäessä. Erityisesti laskiaisena laskettiin höököä. Joki oli usein auki, eikä joen töyräälle olisi mielellään lapsia päästetty. Usein kelkka menikin sulaan, mutta jonkun ison pojan onnistui vetää se pois. Vanhankirkonpuiston mäki oli lähiseudun lasten suosiossa niin laskiaisena kuin muulloinkin. Naulamäen seudun lapset taas laskivat Naulamäen kalliolla. Myös Naulamäen kallio vaikutti isommalta kuin nykyisin. Erään perheen pojille oli isä tehnyt pienet parireet ja tytölle tavallisen mäkikelkan. Niillä laskettiin ja vedettiin toinen toisiansa niin, että yksi oli valjaissa hevosena ja toinen ajurina. Sahan mäessä, nykyisen uimahallin paikalla on myös käyty laskiaisena.

Samat paikat, mm. rannat kirkon lähellä, ovat olleet suosittuja vuosikymmenestä toiseen. Monet kertovat omien lastensa käyneen mäissä kelkkojen kanssa. Joskus on riittänyt mäenlaskuun pelkkä pahvikin alle.

Lähteet:

Kustaa Vilkuna, 1968. Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen.

Kirjoittaja:

Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo