Joulunaika Vanhassa Raumassa

Sieltä se joulu taas tänäkin vuonna tulla jollottaa. Vanha Raumakin on puettu jouluiseen asuun, valot ja köynnökset ovat paikoillaan tuomassa valoa pimeyden keskelle.

Kauppakatu jouluvalaistuksessa vuonna 2019. Kuvat: Noora Jokinen


















Niin kuin muuallakin Suomessa myös Raumalla joulu on aina ollut yksi vuoden suurimmista kirkollisista juhlista, jota suuresti ja riemullisesti on vietetty. Vanhan Rauman jouluvalaistus on otettu ilmeisesti käyttöön sotien jälkeen ja ollut ensimmäistä kertaa kaupunkilaisten ilona vuonna 1949. Sitä ennen ihmiset valaisivat omia pihojaan ja esimerkiksi 1800-luvulla oli jouluaattona tapana laittaa kynttilälyhty asuntojen päätyihin tai tilapäisiin salkopuihin valaisemaan seuraavaa jouluaamua.

Rauman ensimmäinen joulukatu vuonna 1949. Kuva: Rauman museon kokoelmat.
Kauppakadun jouluvalot vuodelta 2001. Kuva: Rauman museo.
Vanhan Rauman kaduilla ja toreilla on myös joulunajan kauppa käynyt vilkkaana, kun ihmiset hankkivat joulukuusia, joulukoristeita ja joululahjoja.

Joulukuusikauppaa Kalatorilla vuonna 1961. Kuva: Rauman museon kokoelmat.
Kauppatorin joulukauppaa 20.12.1987. Kuva: Rauman museon kokoelmat.


Case Joulurauhan julistus

Yksi Rauman joulunvieton perinteistä on ollut joulurauhan julistus. Se mistä asti ja minkälaisilla sisällöillä joulurauhaa Raumalla on julistettu ei ole täysin pystytty selvittämään. Joulurauhan julistus on keskiaikainen tapa, joka sisältyi sen ajan maakuntalakeihin. Tuolloin kaupungeissa julistettiin monia erilaisia rauhoja, kuten käräjärauha tai naisrauha. Näiden erilaisten rauhojen tarkoituksena oli yhteiskunnallisten toimintojen turvaaminen ja toisaalta ihmisten keskinäisen yhteiselon pitäminen säällisissä puitteissa. Joulurauha on vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys 20 päivää kestäneestä ajanjaksosta joulun aikana. Se kesti jouluaatosta aina Nuutinpäivään asti. Joulurauhan aikana tehdyistä rikkomuksista annetut rangaistukset olivat ankarampia kuin muulloin. Joulurauha julistettiin siis monissa eri kaupungeissa, eri aikoina ja erilaisin sisällöin. Rauman ollessa yksi maamme keskiaikaisista kaupungeista, olettaa voisi, että tapa juontaa juurensa sieltä saakka.

Joulurauhan julistuksen tunnetuin versio on tietenkin Turusta julistettava joulurauha, jonka tunnettavuuteen vaikutti Yleisradion vuonna 1935 aloittamat suorat radio- ja myöhemmin vuodesta 1983 televisiolähetykset. Turussa joulurauhaa on julistettu ilmeisesti 1300-luvulta alkaen. Se on jäänyt väliin tiettävästi isonvihan aikana 1700-luvulla, mahdollisesti vuosina 1809–1815, miliisilakon aikana 1917 ja talvisodan ilmapommitusten pelossa 1939. Lisäksi sotajouluna vuonna 1943 radion kautta koko Suomen kansalle lähetettiin joulurauhan julistus mistäs muualta kuin Raumalta. Se onkin ainoa laatuaan, kun joulurauhan julistus radion tai television kautta on tullut muualta kuin Turusta. Nykyisin Turussa luettavan julistuksen kirjoitti maistraatin sihteeri muististaan Turun palon jälkeen vuonna 1827. Muita suomalaisia kaupunkeja, joissa joulurauha on julistettu vanhastaan, ovat Rauman lisäksi, Oulu, Raahe ja Porvoo.

Joulurauhan julistus torilla vuonna 1935. Kuva: Rauman museon kokoelmat.

Tämän hetkinen Rauman joulurauhan julistus on peräisin ehkä 1920-1930-luvulta ja sen sisältönä on enää hyvän joulun toivotus. Tätä edellinen joulurauhan julistus on peräisin 1800-luvun alusta. Tämän julistuksen keskeisenä sisältönä on kehotus siivoon elämään ja lainkuuliaisuuteen juhlapäivänä, mutta myös maistraatin hyvän jouluntoivotus kaupunkilaisille.

Raumalta on kuitenkin löytynyt 1970-luvulla arviolta 1600-luvulta peräisin oleva joulurauhan julistusteksti. Tämä lumppupaperi löytyi ilmeisesti, kun silloisen Turun maakunta-arkiston Rauman maistraatin ja raastuvanoikeuden asiakirjoja on käyty läpi. Julistusta tutkineet historiantutkijat olivat sitä mieltä, että julistus voi olla peräisin jopa 1600-luvulta, vaikka paperin yläreunassa on merkintä 1776. Tämä vuosiluku on kuitenkin kirjoitettu paperiin paljon myöhemmin. Tätä lumppupaperia, jossa on tiettävästi maamme vanhin kirjallisessa muodossa säilynyt joulurauhanjulistus, säilytetään Kansallisarkiston Turun yksikössä Rauman maistraatin arkistossa. Aineisto on luokiteltu käyttökieltoon sen ollessa niin hauras ja huonossa kunnossa.

Joulurauhan julistus on siis Raumalla vanha ja perinteikäs tapa. Joka joulu kello 12 kaupunkilaiset kokoontuvat torille Raatihuoneen eteen tätä kuuntelemaan. Joulurauhan julistus toimii monelle raumalaiselle joulutunnelman virittäjänä.

Joulurauhan julistus vuonna 1935 torilla Raatihuoneen edessä. Kuva: Rauman museon kokoelmat

Joulurauhan julistus vuonna 2001 torilla Raatihuoneen edessä. Kuva: Rauman museo

Raumalla joulurauhan julistus on perinteisesti julistettu Raatihuoneen rappusilta, mutta poikkeuksiakin paikassa on ollut. Vuodesta 1903 ainakin vuoteen 1907 joulurauha julistettiin palokunnan talolta, jonne kaupungin johto oli tuolloin siirtynyt. Liekkö paikan vaihto ollut kaupunkilaisille epämieluisa, sillä vuonna 1909 Rauman Lehdessä oli ilmoitus jouluaaton aaton lehdessä, paikan vaihtumisesta takaisin Raatihuoneelle.

Lehdessä ilmoitettiin aaton aattona paikka ja aika joulurauhan julistukselle. Rauman Lehti 23.12.1909. 

Joulurauhan julistus Raatihuoneelta vuonna 1935. Kuva: Rauman museon kokoelmat


Kirjoittaja:
Noora Jokinen, tutkija Co-Creation of Cultural Heritage Databank -hanke, Rauman museo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vanha Rauma, osa I: Historiaa

Knuutpuk – Nuuttipukkiperinne Raumalla

Vappuja!